Olen löytänyt suojaisan istumapaikan.
Juuri kun saan eväspurkin auki, taivaalle ilmestyy kolme merikotkaa.
Tiedän, mitä tämä tarkoittaa. Ne arvostavat myös rehellistä makkarakeittoa.
Mutta tämä lounas on nyt vain minulle.
Katseeni harhautuu ympärillä kasvaviin sieniin, vaikka yritän parhaani mukaan keskittyä makkarakeittoon. Maastotutkimukset saisivat odottaa edes lounaan verran.
Juuri kun saan ensimmäisen lusikallisen suuhuni, alkaa sataa vettä.
Onneksi tätä hetkeä ei edes sade voi pilata.
Sade on lyhytkestoinen. Toisin kuin tämä evästauko.
Seuraavaksi soi puhelin.
Ilmeisesti nyt on väärä aika lounaalle, kun sitä halutaan jatkuvasti keskeyttää.
Vippaan puhelimen jorpakkoon ja jatkan syömistä.
Jälkiruoaksi on kuppi kuumaa kaakaota ja suklaata. Niiden äärellä kelpaa vielä hetki ihmetellä maailman menoa.
Aikani ihmeteltyäni nousen ylös uutena ihmisenä.
Olen valmis jatkamaan maastotutkimuksia.
Susa ei tälle retkelle päässyt. Hänellä on paha taipumus talloa löydetyt sienet ja sen jälkeen huudella puissa istuville linnuille ja oraville.
Hän saa tällä kertaa hoitaa esimiehen tehtäviä sohvalta käsin.
Hänelle palkka juoksee. Kuten minäkin.
Takaisin töihin.
Poistuessani muistan vielä noutaa puhelimen pöpeliköstä.
Sillä mehän emme roskaa luontoa.